Päivä +6 | Balkanin lenkki | Pärnu - Tallinna - Helsinki | 130 km

Varasimme lauttaliput Tallinnasta Helsinkiin klo 10.30 lähtevälle lautalle. Tämä oli hyvä päätös vaikka tiesi aikaista aamuherätystä jo ennen kun aamiasta edes tarjottiin.

Keittiön kanssa sovittiin, että klo 7.00 alkaen matkamiehille järjestyy jääkaappiin hieman kylmää purtavaa, jonka voimalla selviää Tallinnaan saakka. Ja hyvin selvittiinkin, ajoitus ja ehtiminen oli optimaallista eikä lauttajonossa tarvinnut pitkään kärvistellä, kun jo vedimme jo pyöriämme liinoilla kiinni laivan kanteen.

Loppumatka, eli pari tuntia laivalla meni tottuneesti rupatellen tuttujen reissukavereiden kanssa. Helsingissä päivä paistoi ja lähdimme “viimeiselle matkalle” (ennen seuraavaa matkaa) yhdessä ajellen kohti pohjoista, suuntana Tampere, Virrat, Pori ja Ilmajoki. (AirRiver Tigers 900-1200CC)

Life Is Now! eikä pikku torkut ole koskaan pahitteeksi.

Hämeenlinnan Tiiriön ABC sai toimia matkamme “viimeisenä voiteluna”. Siellä tankattiin pyörät, juotiin pullakahvit ja kiiteltiin toisiamme erinomaisesta matkaseurasta, kaveruudesta, toisesta huolen pitämisestä ja välittämisestä eri tilanteissa. Kenelläkään ei pinna palanut missään tilanteessa. Ja läppä lensi, “ollaan ennen kuutta hotelilla” oli matkan suosituin vitsi :) … Tällaisesta ryhmästä on hyvät matkat tehty.

Kiitos Lauralle, Matille, TT:lle, Villelle, Albertille ja Karille. Kiitos myös Jukalle, joka teki irtioton kotiin paluun suhteen jo Budapestissä. Tällä harjoittelulla Jyrkin syyskuun 2024 Balkanin Lenkki alkaa jo sujua.

Ville

Kari

TT

Jyrki

Matti

Jyrki kiittää Balkanin “testiryhmää”.

Nyt on pyörät pesty ja valmiina seuraavaa matkaa varten.Matkanjohtaja Laura suuntaa kolmen viikon kuluttua ajettavalle Lady’s Lofootit 202406-matkalle ja Jyrki heinäkuun 202407 Lofootit -matkalle.

Matka jatkuu Balkanilta ja Välimereltä Norjan merelle Napapiirin pohjoispuolelle yöttömään yöhön.
Life Is Now.

Jyrki LehtinenKommentoi