| Päivä 5 | Kuressaari-Pärnu | 225 km |

Yöllä satoi, mutta aamupalan yhteydessä klo 08.00 sade loppui kuin tilauksesta. Tämän ajopäivän erityisteemana oli mudassa ajo. Aluksi isolta kirkolta ulos päätietä ja sitten käännös vasempaan Kaalin kraaterille. Noin 110 metriä halkaisijaltaan ja korkeudeltaan/syvyydeltä? noin 16 metriä oleva ”järvi”. Tähän se murikka oli aikoinaan osunut.

Sitten tuttuun tyyliin eritasoisia sorateitä, vähän pellonreunoja ja yöllisen sateen liukastamia metsäautoteitä. Kahden kilometrin osuus kunnon ”lätäköitä”, muutamia melko syviäkin. Ja kun mutaa tilattiin, niin sitä myös saatiin. Välillä käytiin ihmettelemässä kirkkoa, johon iski salama vuonna 1940.

Hieman lisää mutaosuuksia ja sitten päädyttiinkin Maasin linnaan. Lyhyt kävelykierros tässä jo 1200-luvulla perustetussa linnan raunioissa. Seuraavaksi Orissaaren kautta kannastielle, jota pitkin siirryttiin Muhun saarelle. Koguvan kiviaita kylän jälkeen kierros aivan rannan tuntumassa, jossa pieni ”pyllähdys” liukkaalla alustalla. Paimenlankoja suljettiin ennen ja jälkeen ryhmäämme, jottei laiduntavat lehmät lähtisi karkuteille.

Kapeata asfalttitietä kanttaillen, kunnes erään mutkan jälkeen oli auto keulaa myöden ojassa ja tarvittiin PeterPanBike Rescue teamin apua. Ähellystä, hinausta ja työntöä ja auto oli hetken kuluttua jälleen tiellä. Tulkkina toiminut nainen on asunut Oulussa jo seitsemän vuotta. Kovasti kiittelivät avusta.

Vielä yksi lyhyt muta legi ja sitten kolmisen kilometriä mukulakivi osuutta Kuivastun satamaan. juuri ja juuri ehdittiin klo 13.30 vuorolle. Matka ei kestä kuin 35 minuuttia, joten nippa, nappa ehdittiin nauttia lounasta. Ei humppaa, eikä pallomerta. Virtsun puolella Antin 1250 Gessussa teknisiä ongelmia, joten pyörän tankkaamiseksi jouduttiin irrottamaan bensatankin korkin etuosa työkaluilla.

Matkamme jatkui ns. Ratapenkkatietä kohden Pärnua. mutkia sinne ja tänne, kunnes käyttämästäni suunnistus tabletista loppui virta ja välikaapeli oli hajonnut jo eilen, joten Old School meiningillä, eli Eesti Teedeatlas käyttöön. No, olisihan minulla toki ollut puhelimella navigointimahdollisuuskin, mutta näinkin sujui ihan hyvin, eikä ajettavasta reitistä tingitty. Neljän kieppeillä saavuttiin Viron kesäkaupunki Pärnuun, jossa suoritettiin matkan virallinen lopetustankkaus.

Tästä lyhyt siirtyminen motoristimajoitus Aleksandri pubiin ja kypäräkaljojen jälkeen saunaan. Puoliryhmä lähti tutustumaan keskilinnaan ja lupasivat tulla kahdeksaksi takaisin, jotta ehtivät päätösillalliselle.

Kunnon mättöä ja ”maljapuheita”. Jälleen kerran hieno reissu hyvässä porukassa, eikä säässäkään ollut valittamista. Mutta hei, vaikka virallinen osuus loppuukin huomiseen aamupalaan, niin toki ajetaan vielä huomenna ”extraa päälle ”…

 

Harri HjulgrenKommentoi