Päivä 13 | Sansibar - kotiin vai rantalomalle?
End and over, game over; viimeinen matkapäivä alkoi tänään. Kukaan ei kiiruhtanut suoraa päätä lentoasemalle ja kotimatkalle, ainoastaan Terhi ja Juha lähtivät vasta iltalennolla kotia kohti.
Me muut jäimme vielä päiväksi tai pariksi Stone Towniin tutustumaan sen historiaan ja nähtävyyksiin.
Hotellin aamupalalla pyöri tutun näköisiä ukkoja uusissa Royal Enfield T-paidoissaan, mitä lie seikkailijoita nämä olivatkaan? Olimme sopineet, että aamulla tavataan yhteisellä aamiaisella klo 8.30, jonka jälkeen matka on virallisestikin päättynyt. Loppupäivä ja vaikka koko loppuvuosi on sitten omaa aikaa tutustua kaikkeen tutustumisen arvoiseen, mitä Sansibarin saari voi turistille tarjota.
Muutama sana Sansibarin ja Stone Townin historiasta:
Kaupunki on noin 1000 vuotta vanha. Varsinainen kaupungin muotoinen asutus alkoi muodostua 1700-luvun loppupuolella ja 1800-luvun alkupuolella, erityisesti sen jälkeen, kun Omanin sulttaani siirsi pääkaupunkinsa Sansibariin vuonna 1840. Stone Townista tuli tärkeä kaupan keskus, erityisesti maustekaupan ja orjakaupan kannalta.
Voit tutustua orjamarkkinoiden ja orjuuden historiaan Stonen Townin keskustassa sijaitsevalla orjamarkkinatorilla, mutta tässä naseva tietoisku aiheesta:
Sansibar oli 1700- ja 1800-luvuilla yksi tärkeimmistä orjakaupan keskuksista Itä-Afrikassa. Sansibarista ja muista rannikkokaupungeista orjia kuljetettiin edelleen Arabian niemimaalle, Persiaan, Intiaan ja jopa Ottomaanien valtakuntaan.
Orjia käytettiin kodeissa palvelijoina Arabian niemimaalla ja Intiassa. Sansibarissa ja muilla saarilla orjia käytettiin erityisesti neilikka- ja kookosplantaaseilla. Persianlahdella monet orjat joutuivat työskentelemään vaarallisissa olosuhteissa helmenkalastajina. Orjia käytettiin myös rakentamisessa ja muissa raskaan työn tehtävissä, erityisesti Omanissa ja muissa Lähi-idän alueilla.
Orjakauppa oli erityisen aktiivista 1800-luvun alkupuolella, kun kysyntä kasvoi arabimaailmassa ja Intiassa. Brittiläinen imperiumi alkoi painostaa orjakaupan lopettamista 1800-luvun puolivälistä lähtien. Vuonna 1873 Britannia pakotti Sansibarin sulttaanin sulkemaan orjamarkkinat Tansaniassa ja orjuus lakkautettiin virallisesti vuonna 1907.
Freddie Mercuryn kotitalo sijaitsee aivan rantakadun tuntumassa ja se on mielenkiintoinen tutustumiskohde erityisesti Queenin musiikista pitäville.
Freddie Mercury, Queen-yhtyeen ikoninen laulaja, syntyi Sansibarilla 5. syyskuuta 1946 nimellä Farrokh Bulsara. Hänen perheensä oli parsitaustainen ja kotoisin Intiasta, mutta he asuivat Sansibarilla, joka oli tuolloin Britannian protektoraatti.
Vuonna 1964 Sansibar koki vallankumouksen, jossa arabitaustaisia ja muita vähemmistöryhmiä, kuten parseja, vainottiin. Tämän vuoksi Mercuryn perhe pakeni Englantiin, Lontooseen, missä hän myöhemmin aloitti musiikkiuransa.
Vaikka hän vietti Sansibarilla vain lapsuutensa, saaren monikulttuurinen ympäristö vaikutti häneen. Hän kasvoi kuunnellen sekä länsimaista että intialaista musiikkia, mikä voi osaltaan selittää hänen ainutlaatuisen musiikillisen tyylinsä.
Pari sanaa vielä itse Royal Tansania ja Sansibar moottoripyörämatkasta. Matkan nimenä voisi yhtä hyvin olla “Matka Tansaniaan ja Sansibarin saarelle moottoripyörällä ajaen”. Royal sopii ilman muuta osaksi matkan nimeä, sillä niin kuninkaallisissa tunnelmissa matkaa taitettiin.
Jos oikein hifistellään, voisi vielä todeta että Tansanian ja Sansibarin matka on etuoikeus moottoripyöräileville ihmisille. Matkalla näet ja koet, eli pääset sellaisiin paikkoihin mihin millään muulla matkustustavalla et tule pääsemään ja tavoitat sellaisia paikkoja, jotka ovat tavallisen seikkaiija-turistinkin tavoittamattomissa.
Jyrki ja matka-apulainen Jaana kiittävät erityisen hienosti yhteen soittavaa orkesteria hyvästä yhteistyöstä ja reissukavereiden huomioon ottamisesta matkan kuluessa. Heti alkumetreillä syntynyt yhteinen sävel kantoi koko joukkoa ansiokkaasti matkan päätökseen saakka. Kiitos myös Jaanalle hienoista ja tarkoista valokuvista.
Kiitos Terhille, Juhalle, Kimmolle, Mikolle, Jormalle, Anssille, Tepalle, Pertille ja Samleelle. Life Is Now!