Päivä 3 | S. Vigilio - Lienz - Grossglogner - Zell am Zee - Munchen | 330 km

Tänään ajettiin reissun kolmas ja samalla viimeinen matkapäivä, joten lähdemme liikkeelle heti aamukahdeksan tietämillä - miinus myöhästymiset ja pikku viiveet josta ei sakoteta, sillä olemmehan lomalla.

Nousimme eilisen ajopäivän tavoin pikkutietä vuorten yli pohjoiseen ja samalla pääteitä vältellen aina Mitterolangiin asti, joka olisi ihan tavallinen paikkakunta pohjois-italiassa ilman sen kummempaa merkitystä, ellei siellä sijaitsisi juuri se risteys jota ei pidä missata, sillä sieltä lähtee tie kohti matkan makeimpaa passoa. Vaikka olihan niitä nähty ja ajettu jo kaksi päivää, mutta…

Miltä kuulostaa kärrypolun levyinen, yksisuuntainen, peilin sileä, kastemadon lailla kiemurteleva asfalttitie jota ajetaan 15 minuutin vuoroissa alhaalta ylös ja ylhäältä alas ja joka kiemurtelee yli Alppien ylittäen Italian ja Itävallan välisen rajan?

Eipä tarvinnut odotella liikennevalojen vaihtumista Italian puolella jonon päässä, sillä ikään kuin vahingossa ja tietämättä syytä pysähdykseen, ohitimme koko jonon; ja kuin sattumalta olimmekin jonon kärjessä odottamassa liikennevalojen vaihtumista - muiden jonottajien katseiden kuumottaessa selkäämme. Oli siis tulossa lämmin päivä..

Huikeat maisemat ja loistelias pyöritys ja pian oltiinkin jo Itävallan puolelle ja menossa kohti Lienzia josta edelleen kohti Grossglogneria ja seuraavaa Alppien ylitystä.

Juuri kun luulimme parhaat reitit jo ajaneemme kaikkine pikku pyörityksineen, aukenee jälleen uudet maisemat. Grossglogner ei varmastikaan ole syyttä nimeään ansainnut, sillä aiempiin kokemuksiin Italian puolen pysty jyrkkiin ja rouheisiin kallioihin verrattuna; suuri on suurta.

Lunastimme “edulliset” liput Grossglogner hoch alpenstarasselle ja lähdimme kiipeämään kohti matkan viimeisintä Alppien ylitystä ja kohta olimmekin jo Heiligen blutilla, Frans Josef höhellä ja Edelweisspitzellä nautiskellen niin mennessä kuin tullessakin huikeista mutkateistä ja vuoristomaisemista suorastaan taivaan kannella ajaen.

Lopulta laskeuduimme Alpeilta Kapruniin, jossa nautimme lounaan ja suuntasimme kohti Munchenia. Ei suinkaan suorinta tietä, vaan mutkitellen Itävällan pulta kylästä kylään.
Kello kävi ja kyliä tulee kylä kylän perään.. Viimein suunnattiin autobahnille ja vedettiin viimeinen sata kilometriä vaijerit kireällä kohti Baijerin pääkaupunkia, eikä yhtään liian aikaisin, sillä pyörien palautus ja kyyditys lentokentälle ei sujunut kuin wiener valssi, vaan mieluumminkin pikku kylmänhiki päällä siitä, kuinka ehditään. Itävallan ja Saksan välinen autobahn oli suljettu ihmissalakuljetus rajatarkastusten takia ja jonot tarkastuspisteille olivat mittavat, joten tämä nykyajan ilmiö ja yllättävä stau sattui reitillemme.

Taas otettiin motoristin käsikirja esiin kohdasta “voiko ojan puolelta ohittaa jos on paha ruuhka”?
”Kyllä voi ja pitääkin, vaikka keskeltä tietä jos se helpottaa ruuhkaa isossa mittakaavassa”; oli yksiselitteinen vastaus. Ja kyllähän se helpotti:)

Vuokraamolta ajoimme pikataksilla lentopysäkille ja sieltä lentämällä illaksi kotiin, vaikka Lufthansan siivin. Mutta kylläpä oli taas hieno, monimuotoinen ja tapahtumarikas ajopäivä jälleen, vaikea näitä olisi edes paremmuusjärjestykseen laittaa, eikä edes yritetty.

Matkanjohtaja Jyrki kiittää erinomaisen hienoa joukkoaan taitavasta ajamisesta ja hienosta yhteispelistä kaikilta matkan taittamisen osa-alueilta. Kiitos teille ladyt Laura, Krisse ja Taina sekä gentlemen Ilkka, Martin, Kari, Jari ja Kimmo.

Ajamattomia teitä jäi vielä koluttavaksi…..

Mitäs täällä oikein jonot seisoo? Ei muuta kun reippaasti koko jonon ohi tarkastamaan mistä on kyse - ja samalla paalupaikalle..

Mitäs täällä oikein jonot seisoo? Ei muuta kun reippaasti koko jonon ohi tarkastamaan mistä on kyse - ja samalla paalupaikalle..

Tämä tie ja tunneli on vain yhden moottoripyörän mentävä peräkkäin..

Tämä tie ja tunneli on vain yhden moottoripyörän mentävä peräkkäin..

Alpeilla on monenlaista tienkäyttäjää, tässä ehkä perinteisimmän lajin edustajia

Alpeilla on monenlaista tienkäyttäjää, tässä ehkä perinteisimmän lajin edustajia

Perusmaisemia Italian ja Itavallan rajalla, näihin voisi vaikka tottua - mutta onneksi ei totu!

Perusmaisemia Italian ja Itavallan rajalla, näihin voisi vaikka tottua - mutta onneksi ei totu!

Lisää lehmiä laitumellaan, mallia Iso Gessu Motoren Verke

Lisää lehmiä laitumellaan, mallia Iso Gessu Motoren Verke

Taina, “henkilökohtainen ajohaaste kilpailun” -voittajan helppo hymyillä. Hyvä Taina!

Taina, “henkilökohtainen ajohaaste kilpailun” -voittajan helppo hymyillä. Hyvä Taina!

Kohti kylää ja laaksoa

Kohti kylää ja laaksoa

Ja jälleen kohti Alppeja

Ja jälleen kohti Alppeja

Grossglogner, Franz Joseph höhe

Grossglogner, Franz Joseph höhe

Ryhmäkuvassa Ilkka, Taina, Laura, Kari ja Martin. Muut olivat ilmeisesti Murmelishopissa matkamustojen parissa

Ryhmäkuvassa Ilkka, Taina, Laura, Kari ja Martin. Muut olivat ilmeisesti Murmelishopissa matkamustojen parissa

Privaattikuvassa Ilkka

Privaattikuvassa Ilkka

Jari

Jari

Kaverikuvassa Taina ja Laura

Kaverikuvassa Taina ja Laura

Jyrki

Jyrki

Huipulle ehtii hieman rennommallakin tyylillä

Huipulle ehtii hieman rennommallakin tyylillä

Matka jatkuu kohti Edelweisspitzeä

Matka jatkuu kohti Edelweisspitzeä

Spitzellä ollaan, tässä Edelweis-Krisse

Spitzellä ollaan, tässä Edelweis-Krisse

Krisse ja Kimmo Edelweispitzellä

Krisse ja Kimmo Edelweispitzellä

Martin; pakko kikkailla edes vähän…

Martin; pakko kikkailla edes vähän…

Kari, viisi kierrosta täynnä

Kari, viisi kierrosta täynnä

Tervetuloa Baijeriin

Tervetuloa Baijeriin

Matkan viimeinen kattaus Alppien pohjoispuolella ennenkö suunnattiin kohti Muncheniä, kilometrejä vähän, mutta aikaa menee paljon…

Matkan viimeinen kattaus Alppien pohjoispuolella ennenkö suunnattiin kohti Muncheniä, kilometrejä vähän, mutta aikaa menee paljon…

Jyrki LehtinenKommentoi