Päivä 3 | Pushkin - Pietari - Lotinapelto - Aunus - Vitele | 370 km

Tämä ajopäivän aamu aloitettiin klo 9.00 karttakerhon kokouksella. Kokouksen jälkeen sujahdimme liukkaasti Pietarin aamupäiväliikenteen sekaan suuntanamme Murmansk. Mikon akku oli porissut yöllä itsensä täyteen tehoon ja matkamme jatkui kohti pohjoista ilman välikohtauksia, aina ensimmäiset 150 km päivän ensimmäiseen latauspisteeseen saakka, eli juuri siihen paikkaan johon pyörä hyytyi.

Pikalataus Suzukiin ja sitten itseämme lataamaan, ja pian olimmekin jo Lotinapellon eteläpuolella tutussa ravintolassa, joka o tnnettu Borshkeitostaan. Saimme aterian lisäksi maistiaiset myös tilaus- ja maksamisbyrokratiasta. Tuntui että matka sujui ja olisimme hyvissä ajoin perillä Viteleessä, tämän päivän yöpymisetapissa. Siltähän se aina tuntuu, ennenkö keksitään jotain muuta..

Vaikka edellisiltana Esterin kanssa oli sovittu, että sateet olisi jo nähty, niin kuitenkin puimme sade-asut yllemme vielä pariksi tunniksi. Lotinapellossa päättäväinen miliisi viittelöi Mikon tien sivuun, koska pyörässä ei valot palanut, mutta miten ne olisivat palaneetkaan, sillä akkuhan oli lähes tyhjä:)

Mikko selitteli, että “teknikal proplems”, mutta tähän viranomainen ei tyytynyt, vaan määräsi Mikon valvontapisteen kopille “protokol” -sanojen saattelemana sakkoja vastaanottamaan. Onneksi paikalle pyyhälsi vielä suurempi konna huonokuntoisella rekallaan ja näin pikkukala pääsi katiskasta, ja jatkoimme vaivihkaa matkaa.

Katsastimme vielä Syvärin voimalan, jonka jälkeen suhautimme entisen Suur-Suomen itärajan, eli Syväri joen länsipuolelle suuntanamme Aunuksen “vilkas” kaupunki. Perille päästyämme havaitsimme, että kiireet ja vilkkaus oli tästä kaupungista kadonnut vähintään jo vuosikymmeniä aikaisemmin, jos niitä näillä kulmilla koskaan oli huomattu edes kokeilla..

Aunuksesta “oikaisimme” joen vartta pitkin kohti Viteleä, reittiä joka ei juuri mitään oikaissut ja jota olisi pitänyt ajaa oikealla enduropyörällä sateen liukastuttamalla pikkutiellä.. Se siitä ajan säästämisestä sitten, sillä näillä tienoilla havahduimme, että etu-aikataulu oli kiritty jo kiinni ja oltiin hyvää vauhtia menossa tappion puolelle.

Vielä parit pikalataukset Mikon Sähkö-Suzukiin, ja pian alettiin olla perillä hotellin kulmilla samaan aikaan kun olimme sopineet illallisen alkavan. Olimme pian taas saman katon alla syömässä ja saunassa mopojen jo nukkuessa huoltorakennuksen pihamaalla odotellen luvattua aamupesua. Pesua sopiessa selvisi, että painepesuri venäjäksi lausutaan “kercher” :).

Näin loistavan ajopäivän päätteeksi olikin mukava laittaa päänsä tyynyyn ja kohdentaa ajatukset seuraavan aamuun miettien mm. mistä polttoainetta hankittaisiin aamun erämaataivalta ajatellen. Matkalla olevan Ducatin toimintasäde on jopa 180 km, eli kyseessä ei ole varsinainen seikkailumalli.