Päivä 4 | Vitele - Jessoila - Suojärvi - Kollaajoki - Rautalahti | 286 km
Tänään oli kaikenlaisten sattumusten päivä, eli tällaisista päivistä seikkailut leivotaan. Aamulla suuntasimme Vitelestä “Suomen puolelle” tankkamaan, lähin bensapumppu kun sijaitsi Salmen kylässä 34 kilometrin päässä majapaikastamme. Ja olipa tankkaus kerrassaan, sillä jo lähes loppuun haperoitunut bensaletku veteli viimeisiään ja alkoi vuotamaan kesken tankkauksen päästellen komean bensasuihkun ilmoille.
Maassa maan tavalla, joten jatkoimme tankkausta bensan roiskuessa ylt ympäriinsä. Toki siirryimme tuulen yläpuolelle tankkaamaan, koska se sopi myös maan tapaan? Tankkaus keskeytettiin ja kului “tovi” ennenkö korjausmiehet osuivat paikalle. Tankit täynnä oli hyvä palata Laatokan rantaa pitkin takaisin lähtöpisteeseen, toki poikettiin uittamaan kädet Laatokan aalloissa. Esa jopa innostui sudittamaan pyörällään jäljet rantahiekkaan.
Matkamme jatkui kohti pohjoista, suunta Jessolaan halki erämaiden. Matkat kehittyvät kokeilemalla uusia reittejä, ja nyt kesksittiinkin tosi hieno reitti jossa jakinen pääsi verestämään tai opettelemaan murtomaalla ajamista. Harjoitusta jatkettiin niin kauan, kunnes karttaan merkity tie muuttui ajokelvottomaksi katupyörille.
Nyt nähtiin jälleen se kuuluisa käden pyöritys U-käännöksen merkiksi ja pian palasimmekin tuttua reittiä edelliseen risteykseen. Seikkailun henkeen kuului tietysti Mikon pyörän akun jatkuva lataaminen aina kun pyörät pysähtyi joko tauolle tai sähkön loppumisen. Arin ohjustama Ducati on kätevä peli erämaaseikkailuun 160 km toimintasäteineen, joten suunnistimme suoraan tankille kun pääsimme ihmisten ilmoille. Murmaskin tien varresta löytyikin bensaa ja harvinainen kahvila, sellainen jossa henkilökunta hymyili ja jutteli mukavia - tai kukapa sen tietää, mutta päättelimme kuitenkin niin.
Ja sitten takaisin Jessolan tien varteen nauttimaan pölystä ja monttuisesta tiestä. “Pian” olimmekin Jessolassa, josta suunta otettiin kohti Suojärveä. Lauantai-illan huuma ei ollet vielä tavoittanut Suojärveä, jos sitten koskaan moista huumaa on koskaan koettukaan siellä keskellä korpea…
Matkalla Markku ja Mikko, meidän sähkömiesosasto, tekivät radikaalin uudistuksen ja lopettivat jatkuvan lataamisen ja vaihtoivat akkuja keskenään. Hieman liian korkea vaihtoakku aiheutti oikosulkuriskin, joka eliminoitiin laittamalla lenkkitossut satulan ja akun väliin. Kyllä ihminen on kekseliäs…
Tässä vaiheessa pääjoukkomme lähti varmistelemaan majapaikkaamme illallista, ja poikettuamme Kollaa -joen taistelupaikoiila ja suomalaissotilaiden muistomerkillä, sähkömiehet ajoivat meidät kiinni ja taas oltiin samaa joukkoa. Muuta mainittavaa ei loppumatkalle enää keksitty, ellei siihen lasketa harvinaista kohtaamista Venäjän karhun kanssa, joka ohitettiin turvallisen kaukaa kontion kämmennellessä korvessa meistä piittaamatta. Pian olimme yhtenä joukkona Rautalahdessa, matkan viimeisessä majoituskohteessa.
