Päivät 1 - 2 | Kuuba | Havanna

PeterPanBiken ensimmäinen matka Kuubassa alkoi maan erikoisesta pääkaupungista - Havannasta. Siitä suunnaksi saaren länsiosissa sijaitsevaan Pinar Del Rio provinssiin, joka tunnetaan sikariharrastajien Mekkana. Parhaat tupakkakasvit tulevat juuri sieltä.

Las Terrazas taas on laaja luonnonsuojelualue, jolla pyritään korjaamaan ylihakkuun aiheuttamaa vahinkoa. Sikojenlahdessa pääsemme kosketukseen sotahistoriaan ja Cienfuegosissa paikalliseen elämäntapaan. Trinidadin kaupunki on kokonaisuudessa UNESCON maailmanperintölistalla lukuisien siirtomaa ajan rakennuksien ansiosta.

Che Guevaran hautapaikalla käytiin Santa Clarassa ja 50 kilometriä pitkää pengertietä pitkin Cayo Santa Mariaan. Etupyörät kohti rantaparatiisia Varaderon muodossa ja matka päättyi noin 2000 kilometriä myöhemmin Havannaan.


Suoria lentoja Helsingistä Havannaan on ainoastaan Finnairilla, ja niitäkin vaan 2 kertaa viikossa - maanantaisin ja perjantaisin. Turhaa sitä on hyppiä ympäri maailman ja vaihdella lennokkeja, joten matka ajoitettiin niin, että pääsee kätevästi sinivalkoisin siivin. 10.01.2020 perjantaina myöhään illalla laskeuduttiin Jose Martin kentälle, jossa meitä odotti pikkubussi ja valtion määräämä paikallisopas Alex.

Politrukkimme Alex osoittautui nuoreksi ja rennoksi kaveriksi, vaikka selvästi monissa jutuissa paistoi valtion sanelemat opit, etenkin historian osalta ;) Niin tai näin, puoli tuntia myöhemmin olimme 5 tähden hotellin (Melia Cohiba) porteilla. Tervetulorommien ja pakollisten pikkusikareitten äärellä käytiin pikaisesti tulevien päivien suunnitelmia, jonka jälkeen aikaerorasitus pakotti väkisin lakanoiden väliin.

Mainitsin Melia Cohiban olevan 5 tähden hotelli syystäkin. Jotenkin vaistomaisesti odotti paikasta luksusta ja super tason palvelua, mutta tuli todettua hyvinkin nopeasti, että tähdet olivat paikallisten standarttien myöntämät ja Eurooppaan verrattuna voisi rohkeasti pari tähteä skrapata pois. Paikka siis siisti ja kaikin puolin ok, mutta tarkemmin katsottuna on varmankin nähnyt parempia päiviä.

Kuuban luoteisrannikolla sijaitseva Havanna (esp. La Habana) on saaren pääkaupunki ja 2,2 miljoonan asukkaan väkiluvullaan Karibian suurin kaupunki. Menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat Havannassa ainutlaatuisella tavalla. Salsan rytmejä ja karibialaista elämänmenoa löydät kyllä muualtakin, mutta ainutlaatuisen matkakohteen kaupungista tekee sen hämmästyttävä historia ja hurmaavan ränsistynyt arkkitehtuuri. Muualla maailmassa vastaavat ihmeet on jo kunnostettu – ja Havannaakin rempataan kovaa vauhtia. Paljon on kuitenkin työmaata jäljellä!

Espanjalainen konkistadori Diego Velázquez de Cuéllar perusti Havannan vuonna 1515 nimellä San Cristóbal de la Habana, tosin Kuuban etelärannikolle. Sijainti oli läheisten soiden ja moskiittojen vuoksi huono, joten kaupunki siirrettiin nykyiselle paikalleen pohjoisrannikolle vuonna 1519. Uuden paikan teki edulliseksi sen hyvin suojattu syvä luonnonsatama. Havanna laajeni ja tuli pikku hiljaa merkittäväksi satamakaupungiksi - vuonna 1553 espanjalaiset tekivät siitä käytännössä Kuuban pääkaupungin siirtämällä kuvernöörin istuimen sinne.

Vuonna 1762 britit valloittivat kaupungin ja pitivät sitä hallussaan kuusi kuukautta seitsenvuotisen sodan päättymiseen asti, jolloin Espanja sai sen takaisin. Englantilaismiehitys oli piristänyt Havannan kauppayhteyksiä Atlantin yli ja kaupungista tuli tärkeä sokeri- ja orjasatama. Kun orjuus lakkautettiin virallisesti Kuubassa 1800-luvun lopulla, Havannaan alkoi muuttaa paljon mustaa väestöä muilta Karibian saarilta vapauden toivossa.

Kuuba itsenäistyi virallisesti 1898. Kesti kuitenkin 4 vuotta ennen kun Yhdysvaltojen sotilaat poistuivat saarelta. Eli käytännössä Kuuba itsenäistyi vasta 1902, mutta silloinkin valittu presidentti oli käytännössä USA:n nukke. Läheisten Yhdysvaltain-suhteiden seurauksena Havannaan tuli paljon amerikkalaista liiketoimintaa ja turismia, ja kaupunki alkoi muistuttaa yhdysvaltalaista kaupunkia.

Fidel Castro otti Kuubassa vallan vuonna 1959. Hän käänsi selkänsä Yhdysvalloille ja aloitti tiiviin yhteistyön Neuvostoliiton kanssa, minkä seurauksena Havannaankin tuli neuvostoliittolaisia aluksia, autoja ja tavaraa. Vanhakaupunki rapistui aluksi, kun Castro keskittyi sisämaan kehittämiseen, mutta 1980-luvulla vanhojakin kortteleita ryhdyttiin kunnostamaan, kun vanhakaupunki (Havana Vieja) lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon.

Havannan talous kärsi pahoin Neuvostoliiton hajoamisesta 1991. Vaikka vanhakaupunkia kunnostettiinkin 1980-luvulla, muu Havanna on nykyisin huomattavan ränsistynyt. Rakennuksia sortuu usein, ja kadut ovat täynnä kuoppia. Kaupunki on myös paikoin ylikansoitettu. Vanhojen talojen lisäksi entisajoista muistuttavat yhä käytössä olevat vanhat yhdysvaltalaiset autot.

Erityisen kiehtovaksi lomakohteeksi tänä päivänä Havannan tekee muutoksen maku, joka on käsin kosketeltavissa, kuinka sosialismin aika vaihtuu yksityisyritteliäisyyteen. Uusia kahviloita, ravintoloita, baareja ja putiikkeja avataan joka puolelle Havannan keskustaa. Ketjuliikkeiden sijaan tilaa on yksilöllisyydellä ja yrittämisen riemulla. Monelle kuubalaiselle Havannasta on yhtäkkiä tullut mahdollisuuksien kaupunki!

Havannan nähtävyyksiä on myös mahtipontinen Vallankumouksen aukio, jota koristaa talon seinään taiteiltu Che Guevaran jättikuva.

Kuvan alla on Chen motto - “Hasta La Victoria Siempre!” - Eli “Voittoon saakka, aina!”

Viereisessä talossa on toisen vallankumouksellisen muodot - Camilo Cienfuegos. Hän osallistui aktiivisesti maanalaiseen toimintaan Kuuban presidenttiä Fulgencio Batistaa vastaan ja hänellä oli merkittävä rooli Kuuban vallankumouksessa. Hän oli tärkeimpiä ja suosituimpia vallankumousjohtajia Fidel Castron, Raúl Castron ja Che Guevaran rinnalla.

Kahdeksan kilometriä pitkä rantapromenadi El Malecón on paikka jonne kaupunkilaiset kerääntyvät auringonlaskun aikaan sosialisoimaan. Lämpiminä iltoina voit kävellä promenadilla ja kuunnella kitaransoittoa, pysähtyä rommipaukuille ja ihailla tähtitaivasta. Vaikuttavimmillaan Malecón on kuitenkin tuulisina päivinä, kun mahtavat aallot rikkoutuvat rantavalliin ja lyövät kadulle asti.

Harlistas Rock Cafe vanhassa kaupungissa, jossa paikalliset motoristit kokoontuvat ja mistä saa herkullisia koktaileja!

Ensimmäinen päivä matkallamme oli pyhitetty käytännönjärjestelyille ja Havannan kaupungille. Aamulla hoidettiin pyörien paperihommat pois alta. Suurin osan tiedoista lähetin jo etukäteen, joten matkalaisilta vaadittiin vain muutama nimmari papereihin, joilla poistettiin vuokraamon vastuu kaikissa tapauksissa ;) Cash on Kuubassa kingi, joten pyörädeposiitin jätti jokainen käteisenä pienessä kirjekuoressa.

Paikallisena kontaktina ja paikallisoppaana meillä toimii tällä matkalla Che Guevaran nuorin poika Ernesto Guevara, joka on kauppasaarrosta huolimatta saanut luvan rahdata 13 Harley-Davidsonia Kuuban saarelle. Nämä tuotiin kuitenkin laivalla Panamasta, eikä suoraan Yhdysvalloista. Tietääkseni hänen 13 pyörän lisäksi, muita Harley-Davidsoneita voi laskea kahden käden sormilla.

HD-valikoima tällä hetkellä tämä:

4 x Electra Glide, 2 x Street Glide, 1 x Switch Back, 1 x Low Rider, 1 x Street Bob, 1 x Wide Glide, 1 x V-ROD, 2 x Sportster Superlow. Kaikki pyörät noin 4-5 vuotta vanhoja, mutta rakkaudella huollettuja ja hyvin pidettyjä. Paikallisten on pakko pelata niillä korteilla mitä on. Esimerkiksi uuden HD:n akun saaminen saattaa kestää yli 6 kuukautta.

Jokainen meistä sai pyörän alle ja Erneston opastuksella lähdettiin tutkimaan Havannan tärkeimpiä nähtävyyksiä. 12 pyörän letka käänsi kyllä jokaisen kulkijan pään!

Jopa yli 2 miljoonan asukkaan Havannassa liikenne on rauhallisempi kun Suomessa pikkukylissä. Autoja on vähän ja ne vähäisetkin jenkkiraudat / Ladat kulkevat pitkäjänteisen hitaasti. Jalankulkijat mieluummin jäävät tuijottamaan ja ottamaan kuvia, eivätkä viitti mennä kadun yli ennen kun letka on mennyt ohi.

Havannan kauneimpia katuja on Vanhankaupungin ja Centro Habanan välillä kulkeva Paseo del Prado (viralliselta nimeltään Paseo Martí). Hulppeiden huviloiden reunustamalla bulevardilla asuivat aikoinaan Kuuban rikkaat ja kuuluisat. Nyttemmin suurin osa taloista on muunkin kaupungin tavoin rapistunut, mutta halkeilevan maalin alta voit edelleenkin ihailla pröystäilevä arkkitehtuuria.

Paseo del Pradon näyttävin maamerkki on Capitolio, jonka mahtava kupoli muistuttaa erehdyttävästi Yhdysvaltain kongressitalosta Washingtonissa. El Capitolio rakennettiin Kuuban hallituksen istuimeksi, mutta vallankumouksen jälkeen se päätyi maan tiedeakatemian päätteeksi. Uuden lehtikullan on Kuuballe lahjoittanut Venäjän presidentti Vladimir Putin!

Dani AmosovKommentoi