Päivä 3 | Havanna - Vinales | 190 km

Kilometreiltään päivämatkat eivät tällä reissulla päätä huimaa. Mutta niin kuin jokainen valtateiden ulkopuolella matkustava motoristi tietää - pelkästään numeroita on monessa maassa turha tuijottaa… Paikallisen tapaan tällä seikkailulla otetaan rennosti ja nautitaan matkanteosta, vähintäänkin yhtä paljon kun päämäärästä.

Kuuban matkaa (tai mitä tahansa reissua) suunnitellessa kannattaa muistaa, että kaikkea et todennäköisesti kerkeä nähdä. Jos lähdet ahnehtimaan, niin todennäköisesti näet vielä vähemmän. Ja jos näet, niin kerkeätkö tosissaan nauttia?

Saari on suuri. Kuuballa pituutta 1250 kilometriä, eli jos Kuuban läiskäisisi Suomen kartalle, ulottuisi Kuuba Helsingistä Utsjoelle. Koko Kuubaa tuskin ehtii yhdellä matkalla nähdä, mutta onneksi suurin osa Kuuban nähtävyyksistä sijaitsee Kuuban länsiosissa.

Taas kerran moottoripyörällä liikkuminen tuo mielestäni lisäulottuvuuden matkustamiseen, jos verrataan esim. matkantekoa bussilla tai taksilla. Sitä ulottuvuutta en osaa sanoin kuvata, mutta se on sekoitus tuoksuja, värejä, ääniä, vastaantulijoita ja ohikiitäviä maisemia. Minulle henkilökohtaisesti juuri tämä sanoinkuvaamaton tunne on se joka saa satulaan kerrasta toiseen.

Letkamme lähti kohti Pinar Del Rion provinssia varhain aamusta. 12 pyörää ja huoltoauto tavaroineen + yksi vara-Harrikka peräkärryllä - varmuuden vuoksi. Vara-Harrikka otettiin käyttöön noin 50 kilometriä myöhemmin, kun Juden ratsu alkoi reistailla. Akussa ongelmia.

Valtatie A4 - autoja hyvin vähän. Hevoskärryjä jonkun verran. Kuoppia reippaasti…

Havannasta länteen sijaitseva vehreä Viñalesin laakso tunnetaan sikareistaan ja komeista kalkkivuorimaisemistaan. Alueen sikareita pidetään parhaimpina ja esimerkiksi Cohiba, Romeo & Juliet, Partagas jne - kaikki hommaavat tupakanlehtensä alueelta. Alueen mikroilmasto ja hedelmällinen maaperä selittänevät tupakan laadun.

Osan matkasta ajoimme “Ruta Del Tobaco” nimistä reittiä pitkin, jonka varrella kaikki parhaat farmit sijaitsevat. Yksi niistä on kuulemma ylitse muiden ja siinä pysähdyttiin perehtymään kunnolla sikareitten maailmaan. Paikan nimi on “Finca Quemado de Rubi” ja sen omistajaa Hector Luis Prietoa pidetään sikari maailman mestarina. Lisää aiheesta tästä.

Itse en sikareista koskaan välittänyt, mutta Kuubassa ollessa olisi suorastaan epäkohteliasta olla maistamatta edes yhtä paksua pötköä! Niiden kasvatus, keräys ja valmistus prosessi onkin paljon monimutkaisempi ja pidempi kun voisi kuvitella. Opittiin paljon paikallisilta asiantuntijoilta:

Sikari (esp. cigarro, periytyy mayakielen sanasta sicar (si’c = tupakkakasvi)) on tupakkatuote, joka on kääritty kuivatuista ja fermentoiduista tupakan lehdistä joko käsin tai koneella kiertämällä. Sikari koostuu ytimestä (filler), sidoslehdestä (binder) ja päällyslehdestä (wrapper).

Laatusikareiden valmistaminen on monivaiheinen ja työvaltainen prosessi, joka alusta loppuun vie useita vuosia (jopa 5 vuotta). Sen vaiheita ovat:

Tupakan kasvattaminen
Tupakkalehtien poimiminen
Tupakkalehtien kuivatus
Tupakkalehtien fermentointi
Tupakkalehtien lajittelu ja ikäännyttäminen
Tupakkalehtien käärintä sikariksi
Lajittelu ja pakkaaminen

1) Tupakan kasvattaminen

Tupakka on yksivuotinen kasvi, jonka kasvattaminen aloitetaan kylvämällä kasvin siemenet erityisiin suojattuihin kasvatusalustoihin, joiden maaperä on tarkasti kontrolloitua. Kun tupakan taimet ovat saavuttaneet riittävän koon, noin 30–45 päivää kasvettuaan, ne istutetaan varsinaiselle tupakkapellolle huolellisesti muokattuun maahan. Kuubassa istuttaminen tapahtuu ajanjaksona, joka alkaa lokakuussa ja päättyy helmikuussa.

Sikarin peitinlehdiksi tarkoitetut kasvit (corojo) suojataan harsolla (tapado), jotta ne eivät saisi liikaa aurinkoa ja niistä tulisi ohuita.

Täytelehtiä tuottavat kasvit (criollo) jätetään suojatta, jolloin eri lehdet saavat aurinkoa eri määrän ja niistä tulee ominaisuuksiltaan erilaisia: ylimmät lehdet ovat hyvin aromikkaita, kun taas alimmat ovat rakenteeltaan tiiviimpiä.

Kasvukauden aikana tupakkakasvi vaatii säännöllistä huolenpitoa esimerkiksi erilaisten tuholaisten torjumiseksi. Tätä hankaloittaa se, että torjunta-aineita ei voida käyttää, koska ne vaikuttaisivat haitallisesti lopputuotteen aromiin. Myös kasvien kukinnot ja haarat on poistettava käsin.

2) Tupakkalehtien poimiminen

Tupakan sadonkorjuu alkaa Kuuban olosuhteissa noin 45 päivää ja päättyy noin 80 päivän kuluttua taimien istutuksesta. Tupakkalehdet poimitaan käsin useassa vaiheessa siten, että kasvin alimmat, maata lähinnä olevat lehdet kerätään ensin. Eri vaiheissa kerätyistä lehdistä käytetään eri nimityksiä:

Mañanitas ovat kaikkein alimpia lehtiä, joita ei käytetä sikareiden valmistukseen lainkaan. Ne kuitenkin poistetaan päällyslehtiin tarkoitetuista kasveista ilmanvaihdon parantamiseksi.
Libre de pie kerätään 45–50 päivän kuluttua 2–3 lehteä kerrallaan.
Uno y medio kerätään 50–52 päivän kuluttua noin kaksi lehteä kerrallaan.
Centro ligero kerätään 58–62 päivän kuluttua. Nämä lehdet ovat kasvin keskiosassa ja katsotaan jo korkealuokkaisiksi.
Centro fino kerätään 68–72 päivän kuluttua. Myös nämä ovat keskiosassa ja niitä pidetään hyvin laadukkaina.
Centro gordo lehdet kerätään 73–75 päivän kuluttua, kaksi lehteä kerrallaan. Ne ovat paksuja ja tummia, sisältävät runsaasti öljyjä ja hartseja.
Corona-lehdet kerätään viimeisinä 75–80 päivän kuluttua. Ne ovat tupakkakasvin ylimmät lehdet ja tuottavat kaikkein aromaattisimman sikarien raaka-aineen.

3) Kuivatus

Ensi vaiheessa lehtien solut pysyvät elossa muutaman päivän ajan, mikä on välttämätöntä tuloksen laadulle. Sen jälkeen lehdet kellastuvat, menettävät huomattavasti kosteutta ja niissä tapahtuu ketju kemiallisia muutoksia, joissa lehtien hiilihydraatit muuttuvat ensin sokereiksi ja sitten hiilidioksidiksi ja vedeksi. Myös eri aminohapot hajoavat yksinkertaisemmiksi yhdisteiksi. Vaihe kestää kaikkiaan kymmenisen päivää.

Toisessa vaiheessa lämpötilaa nostetaan 27–29 asteeseen ja ilmankiertoa lisätään hivenen. Samat kemialliset muutokset jatkuvat ja lehdet saavat sikarille ominaisen ruskean värin. Vaihe kestää vajaat kolme viikkoa.

Viime vaiheessa lehtien keskiruoti katkaistaan. Sitä varten lämpötilaa nostetaan edelleen muutamalla asteella noin 31–34 asteeseen.

4) Fermentointi

Kuivatut lehdet irrotetaan kuivatustangoista ja kootaan ensin pieniksi nipuiksi (gavillas) ja sitten noin puolen metrin korkuisiksi paaleiksi (pilónes). Tämä tehdään mieluiten aamuisin, jolloin lehtien jäljellä oleva kosteus on sopivin.

Kosteus ja lämpötila käynnistävät fermentoitumisprosessin paaleissa olevissa lehdissä. Tähän sisältyy kosolti kemiallisia muutoksia, kuten proteiinien hajoamista aminohapoiksi, sokerien hajoamista hiilihapoksi ja vedeksi, nitraattien katoamista, eri pigmenttien hapettumista, jne. Sikarilehtien tumma väri syntyy lopullisesti tässä vaiheessa. Hajoamistuotteet (hiilidioksidi, ammoniakki, vesi) poistuvat tarkkaan kontrolloidun tuuletuksen avulla. Paalien lämpötilaa seurataan jatkuvasti ja ne järjestellään tarvittaessa uudestaan. Ensi vaiheen fermentointi kestää 35–40 päivää.

Lajittelu ja ikäännyttäminen, toinen fermentointi

Fermentoidut lehdet lajitellaan huolellisesti eri laatuluokkiin. (Eri aikana kerätyt lehdet ovat jo muutenkin eroteltu toisistaan.) Tätä varten lehdet höyrystetään ja tuuletetaan. Lajittelu perustuu lehtien ulkoisiin ominaisuuksiin, kuten rakenteeseen ja väriin - tuloksena voi olla jopa 40–50 eri laatuluokkaa.

Välivarastoinnin jälkeen lajitellut lehdet kerätään uudestaan isoihin paaleihin (burros) ja niiden annetaan käydä läpi toinen fermentointi. Se tapahtuu edellistä korkeammassa lämpötilassa, jopa 38 asteessa. Tässä vaiheessa erityisesti nitraattiyhdisteet hajoavat ja tuottavat runsaasti ammoniakkia.

Toisen fermentoinnin päätyttyä lehdet kootaan vielä kerran paaleiksi varastointia varten. Tätä varten ne pakataan hyvin tiukoiksi, 45–60 kiloa painaviksi ja ilmatiiviisti pakatuiksi paketeiksi (tercisos). Tässä muodossa lehtiä varastoidaan jopa useita vuosia.

5) Käärintä

Varastopaalit puretaan, lehdet oiotaan ja lajitellaan vielä kertaalleen eri laatuluokkiin. Käärinlehtien lehtiruodit poistetaan. Lajitellut lehdet kootaan vielä kerran paaleiksi, joissa lehdet ovat noin 30 päivää, tai seetritynnyreihin, joissa ne ovat jopa 60 päivää lehtityypistä riippuen. Toisinaan lehtiä varastoidaan tässä muodossa pidempäänkin, jopa kaksi vuotta.

Paalit tai tynnyrit toimitetaan sikaritehtaalle käärimistä varten. Ne puretaan, lehdet oiotaan ja kostutetaan. Eri sikarien valmistamiseen tarvittavat lehtityypit valitaan kullekin sikarille ominaisen "reseptin" mukaisesti käärintää varten ja toimitetaan käärintäosastolle (galera). Reseptit ovat huolellisesti varjeltuja liikesalaisuuksia.

Sikareiden kääriminen on korkeaa ammattitaitoa edellyttävää käsityötä, jossa huipun saavuttaminen vaatii käärijöiltä (torcedores) vuosien harjaantumisen. Kokonaisista tupakanlehdistä tehdyn laatusikarin täytteeseen (tripa) sijoitetaan yleensä kolmen tyyppisiä lehtiä:

volado: tupakkakasvin alimmat ja vähimmän aromaattiset lehdet, joilla pyritään takaamaan sikarin tasainen palaminen ja joita valmiissa sikarissa on eniten
seco: tupakkakasvin keskiosasta poimitut, aromaattiset lehdet, joita sekoitetaan täytteeseen pari kappaletta antamaan sikarille aromia
ligero: tupakkakasvin yläosasta poimittuja, kaikkein aromikkaimpia lehtiä, joita sekoitetaan täytteeseen yksi tai kaksi kappaletta antamaan sikarille voimaa.

Käärijä kokoaa eri lehdistä sikarin tavoitteena olevan sekoitteen mukaisen "nipun", joka kääritään sidoslehteen (capote) ja puristetaan muotissa sikarin haluttuun muotoon. Päällyslehti (capa) kääritään tämän päälle. Lopuksi kiinnitetään kasvisliimaa apuna käyttäen hattu, jonka tehtävänä on estää päällyslehteä purkautumasta.

Ammattitaitoinen käärijä valmistaa noin 120 sikaria päivässä, isompia sikareita hieman vähemmän.

Lajittelu ja pakkaaminen

Käärityt sikarit kerätään käärijöiltä ja niiden laatu tarkistetaan useassa vaiheessa ja eri ominaisuuksien suhteen, kuten painon, muodon ja sikarin kovuuden suhteen. Myös sikarin veto testataan erityisellä testilaitteella. Laadukkaiksi todetut sikarit viedään lepäämään ja asettumaan 72 tunniksi viileähkön varastoon (16–18 astetta).

Sikarit toimitetaan lajittelijalle, joka luokittelee ne peitinlehden värin mukaan jopa yli 60 luokkaan. Sikarivyöt laitetaan paikalleen ja sikarit pakataan laatikkoihinsa ja laatikot kuljetuspakkauksiin, joissa ne toimitetaan maahantuojille ja vähittäismyyntiin.

Suoraan farmilta ostettu sikari, joka maksaisi Euroopassa about 60-80 euroa saa noin 10€ hintaan!

Eli sikarin valmistuksen prosessi on oma lajinsa, mutta niin on myös siitä nauttiminen! Viinisommeljeerien tavoin asiantuntia voi tuntikaupalla nauttia yhdestä kääryleestä. Sikarin polttaminen on parhaimmillaan monimutkainen rituaali, jossa huomioidaan muun muassa seuraavia asioita:

Sikarin valinta
Sikarin leikkaaminen
Sikarin sytyttäminen
Polttamisaika- ja paikka
Sikarin seuralaiset

Sikarin savua ei poltettaessa vedetä keuhkoihin kuten savukkeita. Sikaria ei myöskään tumpata, vaan tuhkakuppiin laitettuna se sammuu omia aikojaan.

Käsintehdyt sikarit ovat käärintätavasta johtuen toisesta päästä suljettuja. Tässä päässä on myös sikarivyö (etiketti, banderolli, band). Suljettu pää leikataan sikarileikkurilla. Päästä leikataan noin kolme neljäsosaa halkaisijasta oleva pala pois. Jos päästä leikkaa liian pitkän palan, sikarin käärelehti alkaa purkaantua.

Sikari on sytytettävä tasaisesti koko alueeltaan hehkuvaksi. Sytytettäessä sikaria ei imetä, eikä pidetä suussa. Sikaria pyöritellään kädessä ja pidetään liekkiä sytytettävän pään alla siten, ettei liekki kosketa sikaria. Sikari voidaan sytyttää "torch"-tyyppisellä sikarisytyttimellä, kaasusytyttimellä, erityisellä sikaritikulla tai seetripuulastulla, muttei bensasytyttimellä, tavallisella rikkipäisellä tulitikulla tai kynttilällä, sillä niistä voi aiheutua makuhaittoja sikariin.

Sikari voidaan sytyttää uudelleen, jos se pääsee polttamisen lomassa sammumaan. Jos sikari on vielä lämmin, tuhkat karistellaan pois ja sytytetään uudelleen. Uudelleensytytys tapahtuu yhtä huolellisesti kuten ensimmäinenkin. Jos sammumisesta on jo useampi tunti tai päivä, sikarin maku on yleensä kitkeröitynyt. Tällöin sikarista on hyvä katkaista sentti pari pois ja tehdä muutama "huuhtelupuhallus" eli sytytettäessä sikarin läpi tulee puhaltaa muutamia kertoja, jolloin jalka leimahtaa liekkeihin.

Havannalainen sikarimainos vuodelta 1868 Poltettaessa sikaria tuhkan annetaan yleensä irrota itsestään. Tuhkan pituus kertoo myös sikarinkäärijän taidoista ja hyvissä sikareissa tuhka voi olla hyvinkin pitkä ennen irtoamistaan. Sikaria ei myöskään imetä yhtä nopeasti kuin savukkeita, vaan sikarille annetaan aikaa ja siitä otetaan imaisuja muutaman kerran minuutissa. Liian kovalla imemisellä sikarin lämpötila nousee liian korkeaksi ja sen maku kitkeröityy. Jos näin käy, parin minuutin odottelu palauttaa maun.

Sikarin polttaminen kestää tyypillisesti puolesta tunnista tuntiin. Suurempien sikareiden, kuten Churchillien ja Double Coronien polttamiseen saattaa aikaa kulua jopa kahdesta kolmeen tuntia. Sikaria poltettaessa ei saa olla kiire. Sikarin kanssa voi nauttia juomaa. Sopivia juomia ovat premium tequilat, konjakit, viskit, tummat rommit, portviinit ja makeat drinkit.

Vinales laakson kauniit kalkkikivimuodostelmat

Päivä 4 | Kuuba | Vinales - Las Terrazas | 130km

Vaihdettiin hetkeksi rautaratsut oikeaksi hevosiksi ja tutustuttiin alueeseen kevyen hölkän tahtiin…

Yksi tuttu intiaani sanoi minulle joskus, että nopein ja ainoa oikea tapa matkustaa on hevosen selässä. Silloin sielu pysyy matkassa mukana. Miten muuten selität aikaerorasituksen? ;) Meillä ei tänään mitään kiirettä seuraavaan paikkaan ollut ja päätettiin testata tuttuni teoriaa - eli hevoset alle ja tutustumaan lähialueen farmeihin - tällä tietysti kasvatetaan tupakkaa, mutta myös hunajaa, kahvia ja rommia!

Rommimaistiaiset asiantuntijan opastuksella!

Rommeja on satoja erilaisia makuja ja sitä tehdään melkein kaikesta - tässä paikassa esimerkiksi guava- hedelmästä…

Hieman erilaisen aamuavauksen jälkeen olikin jo mukavaa vaihtaa takaisin rautaratsuihin. Oikeilla hevosilla oli kyllä selvästi parempi jousitus Harrikoihin verrattuna, mutta nämä taas tottelivat paljon paremmin :)

Puolenpäivänaikoihin suuntasimme etupyörät kohti Las Terrazaksen luonnonsuojelualuetta. Vaikka tämä on melko lähellä Havannaa ja periaatteessa matkalla suosittuun Vinalekseen, niin monet turistit eivät ole koskaan kuulleetkaan paikasta! Ehkäpä juuri sen takia viidakkomaisemissa näkee enemmänkin paikallisia lomailijoita…