Päivä 1 | Hamina -Savonlinna | 390 km

Tänään starttasi liikkeelle toinen sorareissuryhmä Haminasta Tankavaaralle. Olen aloittanut matkanjohtajan hommat PeterPanBikessa vuonna 2007 ja tämä on ensimmäinen matkani kotimaassa joten sikäli historiallisesta tapahtumasta on kysymys joten 13 -vuotta piti odottaa että aika oli kypsä kotimaan matkalle. Elämme poikkeuksellisia korona-aikoja ja syntynyt tilanne toimi siemenenä toteuttaa ensimmäiset matkamme kotimaassa ja ilokseni voin todeta, että täällä nyt ollaan.

Haminan torilla lähtötunnelmissa

Haminan torilla lähtötunnelmissa

Eilen meillä oli PeterPanBiken vuotuinen kesäpäivä hienossa säässäHämeenlinnassa josta ajelin illalla Haminan kulmille Hotelli Leikariin yöksi. Tavattiin ryhmän kanssa sovitusti Haminan torilla tänään kello 9, josta lyhyen infon jälkeen tien päälle ja ensimmäisenä Haminan museotielle. Museotieltä matka jatkui Itärajan tuntumassa Miehikkälän ohi Hostikkaan, jossa käytiin tutustumassa Salpalinja Bunkkeriin Hostikassa. 1200 km pitkä Salpalinja on yksi vahvimmista ja parhaiten säilyneistä toisen maailmasodan aikaisista linnoitusketjuista Euroopassa ja itsenäisen suomen massiivisin rakennusprojekti. Matka jatkui isoja ja pieniä hiekkateitä pitkin kohti Saimaan kanavaa ja ajettiin myös pätkä kanavan rantaa. Seuraavaksi suuntana Imatra, jossa poikettiin lounaalla puolen päivä aikaan ja jatkettiin matkaa jälleen pieniä hiekkateitä pitkin Syyspohjaan, jonka lähellä Salapalinja näkyy ehkä parhaiten.

Museotie Haminasta itärajalle

Museotie Haminasta itärajalle

Bunkkeri Salpalinjalla

Bunkkeri Salpalinjalla

suomi-moottoripyörällä
suomi-moottoripyörällä
suomi-moottoripyörällä
Saimaan Kanava

Saimaan Kanava

Seuraavaksi suuntana Ruokolahden seitsemän metriä pitkä siirtolohkare Kummakivi, joka on joka lepää kuperalla kallioalustalla niin, että kosketuspintaa on hyvin vähän Lossilla yli Partalon saareen ja siitä kohti Sulkavaa, mutta sitä ennen oli päivämme viimeinnen kulttuurikohde Pisamalahden Linnavuori, joka on Sulkavan kunnassa sijaitseva muinainen linnavuori. Linnoitus on oletettavasti rakennettu rautakaudella tai keskiajalla. Olettamukseen kuuluu myös, että linnasta länteen sijaitseva Vartioniemi kuuluisi samalle ajalle. Erään hypoteesin mukaan linna olisi rakennettu läntistä uhkaa eli hämäläisiä vastaan. Loppumatka vielä Savonlinnaan Spa Hotel Casinolle. Vielä illalinen Majakka -ravintolassa ja ensimmäinen päivä on tullut päätökseen. Matkassa ovat tällä kertaa mukana mukana Jaakko Vesivalo, Kari Ala-Honkola, Markku Nykänen, Marko Andersson, Hannu Kauppi, Tero Malinen, Harri Hjulgren, Heikki Karioja ja Pekka Huttunen

Kummakivi

Kummakivi

suomi-moottoripyörällä
Sami HokkanenKommentoi