Päivä 2 | Savonlinna - Juuka | 330 km
Reilu aamiainen Savonlinnan Spa Casino Hotellissa ja matkamme jatkui tänään hyvän sään saattelemana kohti pohjoista. Tälle päivälle ei matkan varrella ollut lukuisia kulttuurikohteita vaan keskityttiin enemmän ajoon. Tankit täyteen Savonlinnassa ja kohti Enonkoskea. Enonkoskelta löytyi mainio kahvila jossa pidimme pienen tauon ja mukaan tarttui myös pieni paikallisen nuoren maalama pieni kivi joita kahvilassa oli myynnnissä. Enonkoskelta matka jatkui pieniä hiekkatietä pitkin Heinävedelle, jossa poikettiin lounaalle Ravintola Heinäkissaan.
Lähtö Savonlinnasta
Hanhivirran lossi
Vatsat täynnä kohti Kohti Juice Leskisen synnyinpaikkaa Juankoskea joka oli päivän ainut kulttuurikohde. Vielä kahvitauko Juankoskella ja kun meillä oli vielä reilusti aikaa, niin kurvailtiin vielä muutaman pienen hiekkatien kautta Juukan Kotakylään. Kotakylä on hieno keskelle ei mitään rakennettu majapaikka, joissa sananmukaisesti nukutaan kodissa. Ennnen illallista saunottiin vielä kotasaunassa ja rannalla olevassa lauttasaunassa. Tänään oli sen verran kova tuuli, että lauttasaunaa ei saatu järvelle, mutta kelpasi sitä rannassakin saunoa. Kotakylässä vielä maittava illallinen jonka jälkeen oli mukava käydä unten maille kotaan nuotion loimutessa.
Juicen patsaalla Juankoskella
Kotakylä