Päivä 2 | Tukholma - Hölö ja Mörkö :) - Vaxjö | 450 km |
Ruotsin osuus alkoi aamulla klo 06.00, kun starttasimme Siljan terminaalilta. Uuden tunnelin myötä ja muun muun liikenteen vielä puuttuessa, ajoimme nopeasti ja sujuvasti läpi kaupungin. Ensimmäinen osuus ja -samalla yhteisajoharjoitus sujui mallikkaasti. Noin tunnin kuluttua poikkesimme aamupalalle ennen Hölöä. Aamupalan jälkeen jätimme moottoritien muiden ajattavaksi ja siirryimme pienemmille teille sekä niitäkin pienemmille pikkuteille, joita pitkin ajettiin aina Kolmårdeniin saakka.
Kolmårdenista siirryttiin moottoriteitä lyhyt pyräys Lundköpingiin ja siltä poistuttiin Götä -kanaalin liittymän kohdalta. Ajoimme Bergiin tutkailemaan itse kanaalia ja seuraamaan sen liikennettä.
Alkoi olla lounasaika joten otimme paikat mukavasta ravintolasta, joka luuli olevansa vielä suljettu, mutta huomasikin sitten erehtyneensä asiassa ja tarjoilu pelasi hienosti.
HIeman pilvinen päivä alkoi muuttua aurinkoisemmaksi
Lounas maistui kanavan veneliikennettä seuratessa, Göta kanaalia pitkin pääsee purjehtimaan Tukholmasta Göteborgiin sisämaan kautta. Liikenne oli kohtuullisen vilkasta, bååtti toisen sen perään kulki ohitsemme.
Näillä mennään, oikea ajorytmi löytyi nopeasti.
Lounaan jälkeen siirryimme päivän seuraavaan kohteeseen, joka sijaitsi Linköpingissä.
Ruotsin ilmavoimien museo oli mielenkiintoinen paikka. Se tarjosi kattavan esittelyn oman aikansa ilmavoimien kalustosta aina nykypäivään saakka. Osastot oli kalustettu ajan hengen ja aikakauden mukaan.
Näyttelystä löytyi myös Mustang P 51 ja Spitrire MK jotakin.., jotka edustivat toisen maailmansodan aikakautta ja aikansa parhaimmistoa.
LInköpingin jälkeen alkoikin iltapäivän mutkatie-ilottelu. Siirryimme pienille teille, joita pitkin ajettiin ristiin rastiin uskomattoman kauniissa maalaismaisemissa. Rakennusten pihapiirit muistuttivat kovasti Vaahteramäen Eemelin kotimaisemia. Ilman merkittävämpiä metkuja saavuimme Vimmerbyyn , missä sijaitsee Astrid Lindgrenin maailma. Emme kuitenkaan poikenneet siellä, vaan suuntasimme muitta mutkitta ja metkuitta majapaikkaamme Vaxjöhön. Tie Vaxjöhön oli lähes viivasuora, tylsä ja uuvuttava kameroineen, joita oli muutaman kilometrin välein. Kamerat ei meitä haitannut, sillä olimme päättäneet olla metkuilematta.
Jokainen hyvä ajopäivä päätetään maistuvan illallisen merkeissä. Kuvassa Jyrki ja Pentti ovat suu messingillä valmistautumassa oman osuutensa suorittamiseen. Erinomainen, suunnitelman mukainen ajopäivä jossa kierreltiin mutkateitä ja välillä otettiin spurtteja hieman joutuisampaa tietä pitkin, oli nyt pakettissa.