Korsika - Alpit | päivä 11 | Cortina d' Ampezzo - Garmisch-Partenkirchen - Munchen | 350 km
Hauskojen muistojen merkitsemä Hotelli Olimpia jäi taaksemme ja suuntasimme edelleen vahvassa kisailuhengessä kohti vuoden 1956 talvilolympialaisten hyppyrimäkeä. Tällä kerralla ajettiin yksisuuntaista katua vastapäivään, mutta myötäsuuntaan. Olympiavoittoon ylsivät Veikko Hakulinen 30 kilometrin hiihdossa, Antti Hyvärinen mäkihypyssä sekä naiset kolme kertaa 5 kilometrin viestissä. Suomen joukkueessa hiihtivät Sirkka Polkunen, Mirja Hietamies sekä Siiri "Äitee" Rantanen. Näistä maineteoista ei ilmeisesti ollut tieto kulkenut vaarilta lapsen lapselle, kun eiliset poliisi-intoilijat kehtasivat meitä niin kovistella mitättömän pikku jutun takia.
Voi Veikko Kankkonen sentään, mikä tyyli lyyli.
Taas kivuttiin ylös Alpeille ja sehän meille sopi. Nokka suunnattiin kohti Brenneron solaa ja Innsbruckia.
Sola ajettiin tietysti alkuperäistä reittiä pitkin rotkon pohjaan kierrellen ja kiireisimpien annettiin kiitää pitkin Autostradaa.
Innsburckissa nautittiin tavanomaiseen iltapäivä-aikaan napakka lounas paikallisessa kippolassa, joka tarjoili erinomaiset “snitselit ja kordon plööt”. Matkan parhaat tähän saakka ja samalla ensimmäiset. Nyt oli hinta/laatusuhde kohdallaan. Kylläisinä ja hyvin levänneinä jatkoimme matkaa kohti seuraavaa suomalaisten tekemien mainetekojen keskittymää, Seefeldiä. Täällä hiihtosankarimme Mr Seefeld, Eero Mäntyranta hiihti itsensä maailman kartalle.
Muncheniin, maximum attack!
Voittajien on helppo hymyillä ja pieni tyytyväisyyden hymy kasvoillamme suunnistimme kohti Garmisch-Partenkircheniä. Sitten se tapahtui, alkoi matkan ensimmäinen kunnon sade. Siinä sai loput nähtävyydet jäädä näkemättä kun suunnattiin sateessa suoraan Muncheniin. Hienot navigointisysteemit eivät juuri sadetta sietäneet, joten Muncheniin ajettiin autobahnia pitkin Garmin navin turvin. Löytyi sitten käyttöä tuollekin, nyt jo lähes turhakkeen rooliin asetetulle naville.
Munchenissa pyörät ajettiin suoraan hotellin talliin, ripustettiin sadevaatteet kuivumaan ja kuljettajat painelivat suihkuun. Eipä aikaakaan, kun olimme jo matkalla metroasemalle. Pian ajoimme metrolla Munchenin keskustaan Marienplazille.
Nyt tuli hiljainen hetki, tästä ei maksamatta pääse. Ja mielellämme maksettiin saksalaisella täsmällisyydellä
Hofbrauhaus sai meistä asiakkaita, joita ei juurikaan täytynyt sisään houkutella. Torvisoiton tahdissa tilattiin ensin ihmeteltäväksi ja juotavaksi litran tuopit olutta ja kaveriksi kunnon annokset bratwurstia ja hapankaalia. Jälkkäriksi tilattiin toiset tuopit. Nyt oli helppo pysyä totuudessa, kun todettiin että otettiin vain pari olutta.
Ja kenelle saikaan olla Bratwurstia hapankaalilla?
Illan tullen kylläisenä koko päivän antimista suuntasimme hotellille, joka sijaitsi noin 8 kilometrin päässä keskustasta.
Metro tuo, metro vie.