Te Anau tarkoittaa Maorin kielellä pyörteisen veden paikkaa. Tämän päivän huikeiden kokemusten jälkeen pää oli pyörällä ja vaatteet märkinä, vaikka pyörteitä ei eilen Mirror Lakessa tai Milford Soundin vuonoristeilyllä nähtykään.

Tänään saimme kokea matkan toisen sadepäivän, noin muutaman tunnin sateen joka yltyi iltapäivällä oikeaksi myrskypäiväksi. Aamulla lähdimme Te Anausta sievässä päivänpaisteessa sadevaroitusten saattelemana. Sadevaroituksista piti huolta Hannu, jolle jokainen ajopäivä oli myös potentiaalinen sadepäivä. Ei vaan ole Hannun ennustukset osunut aiemmin kohdalleen, mutta nyt tärppäsi, onnea Hannulle:).

Oikeasti Hannu huolehti kaikkinen puolesta siitä, että osattiin varautua mahdolliseen sateeseen. Hieman ennen Invergalgilliä vedettiinkin sadeasut päälle ja ajettiin sateessa kaupunkiin.

Etelä saaren “Vuono-Norja” loppui kun veitsellä leikaten Te Anauhun ja maisemat vaihtuivat lähes tasangoiksi, joita ajettiin loppupäivän ajan.

Matkalla Bluffiin ajoimme ensin Invergargillliin. Siellä on erikoinen rautakauppa, joka toimii samalla moottoripyörämuseona. Pyörät on sijoitettu kauppaliikkeen hyllyjen väliin ja ovat siellä sulassa sovussa muun rautatavaran kanssa kaikkien asiakkaiden ihaltavana.

Pyöriä tutkittiin ja lopuksi käytiin lounaalla.

Näyttelystä löytyi kymmeniä pyöriä ja myös suola-aavikolla tehty nopeusmaailmanennätyspyörä, jos torpedon muotoista putkiloa voi moottoripyöräksi kutsua.

Bluff on maapallon toiseksi eteläisin paikka minne voi moottoripyörällä ajaa. Sinne ajettiin Juicen Marilyn -kappaleen sanoituksen mukaisesti “läpi tuulen ja tuiskun”. Perillä otettiin myrskyisät yhteis- ja yksityiskuvat ja iloittiin tietysti kuljettajan hyvästä onnesta ja tämän matkan jatkumisesta. Sade loppui aikanaan, ehkäpä turhautuneena siitä, ettei pystynyt tunnelmaamme pilaamaan. Marilyniä eikä muuten puuterihuiskujakaan Bluffissa tavattu…

Pohjanmaan poika Albert kurkottelee maailmaan ääriin saakka

Säätila oli seljennyt lounaan aikana ja mietittiin joko sadeasuista voisi luopua kokonaan? Esteri oli jo pari kertaa aiemmin yrittänyt kastella meidät, mutta olimme onnistuneet livahtaa alta pois.

Pian liikkeelle lähdön jälkeen kuitenkin alkoi taas sataa ja tuuli puhalsi puuskittain lähes myrskylukemissa. Hurja tuuli haki voimansa Tasmanian meren puolelta ja puhalsi läpi alavan maan kohti Tyyntä Valtamerta. Kyllähän alavalle maalle tuulta sopii, mutta siihen leikkiin oli tarpeetonta sotkea mukaan motoristeja.

Raskaammat boxeri Bemarit puskivat tuulessa kun työhevoset, mutta myrskypuuska onnistui puhaltamaan ainoan V-Stromin etupyörän irti tiestä niin, että kuljettaja menetti pyöränsä hallinnan. Sen seurauksena tämä kaatui noin 80 km/h vauhdista suoralla tiellä, todistajien läsnäollessa, suoraan asfalttiin ja pyöri kilpaa Suzukinsa kanssa pitkin maantietä uhkaavan näköisesti.

Yhtä kummallinen asia kun tuo kaatuminen ylipäätään oli, on myös se että kuljettaja ei loukkaantunut tilanteessa. Matka jatkui, tosin sadeasu hieman repaleisena, naarmuuntuneella pyörällä. Eipä ole aiemmin nähty, että tuuli veisi pyörän mennessään.

On vakava harkinnan paikka kannattaako 650 CC pyörään ylipäätään asentaa kolmea takalaukkua, sillä niiden tuoma takapainopiste ja laukkujen tuoma lisä-ilmanvastus ilmeisesti kevensi etupyörää niin, että sen etupyörän kosketus tienpintaan katosi tuulenpuuskassa.

Tässä me muut, mutta kuvasta puuttuu sateen ennustaja Hannu.

Tuulen tuivertaessa nyt takaapäin, ajelimme hieman suojaisempia tietä kohti Dunedinia. Lämpötila huiteli alle 8 C:een tietämillä, joten kahvitauolla puettiin päälle vielä käyttämättäminä olleita välikerroksia. Niiden tuoman lisälämmön myötä sateen päätyttyä päästiin mukavasti Dunedinin hotellille.

Hotellissa suunnattiin edelleen lämpimään suihkuun ja päivän päätteeksi illalliselle Dunedinin kaupungin keskustan suosikkiravintolaan, Smoke Houseen. Olipa monipuolinen ajopäivä, kuten myrskypäivät yleensä ovat. Eikä ole niin pahaa myrskyä, ettei se tyyntyisi aikanaan, sekin on hyvä tietää.

13 päivä | Te Anau - Bluff - Dunedin |