11 päivä | Kotor - Sarajevo, Bosnia Herzegovina | 290 km
Tulipa tuossa aiemmin, ehkä parinkin kertaa mainittua, että tänään ajettiin matkan parhaat pätkät. Onneksi lisäsin varmuuden vuoksi lauseen “tähän saakka”, sillä nyt taas tarvitaan.
Lokakuun ensimmäisen päivän sää Kotorin lahdella oli kostean ja sumuisen yön jälkeen hieman vilpoinen, +8C niin kuin tähän vuoden aikaan sopii ollakin. Lähdimme kiertämään Kotorin lahtea sen sisämaan puolelta.
Tankattumme pyörät ensimmäisellä ja samalla pitkään aikaan viimeiseltä bensa-asemalta, otimme oikotien kohti korkeuksia pientä, hidasta, syheröistä ja vähällä kaytöllä ollutta serpentitietä ylos vuoristoon. Nousua kesti noin 600 metrin korkeuteen asti.
Tämä upea serpentiinitie tarjosi vielä kerran upeat näkymät mutka toisensa jälkeen Kotorin lahdelle, nyt eri kulmasta katsottuna kuin aiemmin.
Päivän pääsuunta oli kohti Bosnia-Herzegovinan raja. Pääosin noin 1000 metrin korkeudessa kiemurteleva moto gp -tyylinen ja mutkainen asfalttitie kiemurteli vuoristossa ja niiden välisissä laaksoissa ja rotkojen pohjala niin hienosti, että samoja tietä olisi voinut ajella edes takaisin vaikka koko päivän, niin upeita ne olivat.
Noin 30 km ennen Sarajevoa poikkesimme vuoden 1984 Sarajevon talviolympialaisten palkintojen jakopaikalla kuvaamassa itsemme ja pyörämme, sen verran kun ehdittiin sillä mies ja pyörä -kuvien ottaminen oli nyt estetty.
Lähtö Kotorin lahdelta
Viimeiset silmäykset Kotorin lahdelle
Tiellä oli myös nelivetoisia käyttäjiä meidän lisäksemme.
Rain moodi, ei sada mutta antaa leppoisan keinuvan kyydin.
Bosnia-Herzegovinassa otetaan liputetaan Serbian lipuilla, erään rakennuksen seinässä koreili myös ensisen sotapäällikkö ja myöhemmin sotarikollinen Ratko Mladicia esittävä muraali, hiljattain maalattu…
Tiet kiertelivät luonnonpuiston maisemissa
Lounastauko, Jarmo & Jarmo
Pekka, Ami, Juha ja Tomi. Free Wi-Fi…
Tuohon suuntaan, näyttää Ami.
Juhalla ja BMW 1600 GT:llä sama suunta.
Jarmo ehti kuvaan ennen kuin kuvaukset kiellettiin.
Illallinen Sarajevon vanhassa kaupungissa päätti perinteisesti tämän mainion ajopäivän.