Päivä 6 | Jeeppisafari Ngorongoron luonnonsuojelualueelle | 50 km

Tänään heräsimme hieman tavanomaista aikaisemmin aamiaiselle klo 6.00 ja jeeppisafarille lähtö oli jo klo 6.30. Aurinko nousi pian kuuden jälkeen ja matkaan lähdettiin auringon noustua kahdella Toyotan Safari maasturilla. Majapaikkamme sijaitsee muutaman kilometrin päässä Ngorongoron luonnonsuojelualueen porteista, joten olimme pian luonnonsuojelualueella ja matkalla mutkakaista ja kapeaa tietää kohti kraatteerin huippua ja sen näköalapaikkaa.

Kimmo, Anssi, Tepa, Jorma, Terhi, Jaana, Samlee, Jyrki, Juha, Pertti ja Mikko.

Kraatteri oli valtavan kokoinen, sen pohjalla ei näkynyt liikettä, joka johtui etäisestä näköalapaikastamme.
Kraatterin pinta-ala onyhteensä 260 neliökilometriä.. Myöhemmin selvisi, että veikkauksemme 5-15 km laajuudesta olivat hieman alakanttiin, sillä kraatteri on noin 20 km leveä. Kraatterin reunojen korkeus on noin 600 metriä.

Kraatterissa elää muun muassa "Big Five" -eläimet, joista leijona, norsu, sarvikuono ja puhveli bongattiin, mutta leopardia ei nähty. Muita lajeja, kuten seeproja, gnuuantilooppeja, virtahepoja ja flamingoja nähtiin runsain määrin.

Alue on myös UNESCON maailmaperikohde ja Maasai heimon asuinalue. Muilla ihmisillä ei ole oikeutta puiston alueella asua eikä laiduntaa karjaansa, jos karjan laiduntaminen on ylipäätään hyvä ajatus paikassa, jossa on Afrikan tihein leijonaeläineten populaatio. Koko suojelualueen koko on noin 8300 neliökilometriä.

Kiersimme jonkin matkaa kraatterin reunaa ympäri, kunnes laskeuduimme mutkaista ajotietä sen pohjalle. Erilaisten villieläinten ja lintujen elämän seuraaminen alkoi heti, ja ajelimme jeepeillä paikasta toiseen ihailen villi-eläinten elämää.

Näimme mm. poikkeuksellisen paljon leijonia, jotka olivat saalistaneet puhvelin edellisenä päivänä ja vartioivat sitä nyt vuoron perään ruokaillen ja saaliin läheisyydessä lepäillen. Ruokalepo on tärkeä, etenkin jos syö yhden puhvelin yhdellä kerralla. Marssijärjestys oli selvä, hyeenat ja muut lihansyöjät odottivat vuoroaan, joka koittaisi kun leijonat hylkäävät saaliinsa sen alettua pahenemaan.

Retkieväät nautittiin lammen rannassa Hippojen seurassa haukkojen vaaniessa omaa osuuttaan eväskorista.
Kertakaikkisen hieno päivä päättyi aikanaan ja saavuimme hotellille klo 16.00 tietämillä. Loppupäivä vietettiinkin taas omaa aikaa. Hotellimme takapihalla asusteli norsuyhdyskunta, joka mukavasti esiintyi meille ruokailupuuhissaan aivan silmiemme edessä.

Jyrki LehtinenKommentoi