Vapaapäivä Natron-järven tuntumassa sai upean huipentuman kun matkaan lähdettyämme poikkesimme vierailulle Maasai-perheen kotiin. Vierailun perusteella Maasaiden elämä näytti niin pelkistetyltä ja yksinkertaiselta, ettei aikahyppy muutaman sadan vuoden taakse tuntunut edes todelliselta. Tämän kokemuksen tueksi on hyvä kertoa Maasaiden historiasta tarkemmin.

Tervetuloa meille. Meitä on isä, kaksi vaimoa ja paljon lapsia. Jos Maasai miehellä on alle kymmenen vuohta, voi hän pitää vain yhtä vaimoa, jos vaimoja on kaksi, voi vuohiakin jo pari kymmentä ja niin edelleen.

Maasai heimo on Itä-Afrikan tunnetuimpia paimentolaiskansoja, ja he asuvat pääasiassa Tansaniassa ja Keniassa. Heidän historiansa juontaa juurensa Niilin alueelle, mistä he muuttivat etelämmäs 1500-luvun tienoilla. Maasait vakiinnuttivat asemansa nykyisillä asuinalueillaan 1700- ja 1800-luvuilla, jolloin he olivat tunnettuja sotureistaan ja karjankasvatuksestaan.

Majassa on kaksi lavitsan kokoista makuuhuonetta, ensimmäinen on miehelle ja pojille, toinen vaimoille ja tyttärille. Keittiönä ja lietenä toimii muutama kivenmurikka maalattialla, ja astiastoon kuulu 2-3 kattilaa. Ei savupiippua, vaan pikimusta sisäkatto.

Maasait elävät yhä perinteisellä tavalla, vaikka modernisaatio ja maanomistuskiistat ovat vaikuttaneet heidän elämäntapaansa. Karjankasvatus on heidän kulttuurinsa ydin, ja karja symboloi varallisuutta ja sosiaalista asemaa. Heidän yhteiskuntansa on patriarkaalinen, ja perinteiset rituaalit, kuten soturiksi vihkiminen ja tanssiseremoniat, ovat keskeisiä.

Maasaiden tarkkaa väkilukua on vaikea määrittää, koska monet elävät hajaantuneina maaseudulla ja osa ei ole rekisteröity virallisiin väestönlaskentoihin. Vaikka Maasait muodostavat pienen osuuden maan kokonaisväestöstä, heidän kulttuurinsa ja perinteinen elämäntapansa ovat tehneet heistä yhden Itä-Afrikan tunnetuimmista heimoista

Kylävierailun jälkeen matkamme jatkui Natron-järveltä kohti Ngorongoron kansallispuistoa samaa hankalaksi tiedettyä tietä, jota pitkin oltiin ajettu kylään pari päivää aikaisemmin, mutta nyt rohkeasti kaksipäällä.

Olimme varmastikin jo tuttu näky kylällä, koska olimme seilanneet Royal Endfieldeillä kylän läpi jo jokusen kerran eri nähtävyyksiä bongaillessamme. Moni meistä ehkä viimeistä kertaa, ellei Afrikan hulluus tämän perusteella lumoa matkalaista lopullisesti, tiedäthän kuinka siinä silloin käy?

Samleen tukkamuoti ja soratien pölytys suosii shampoon valmistajia.

Tauko puun alla tuttuun tapaan. Mikko näyttää chillailun mallia.

Matkan edetessä ajettiin myös niitä ikäväksi varoiteltuja hiekkatieosuuksia jotka todettiin hieman haastaviksi, mutta niistäkin selvittiin hyvällä pyörän käsittelytaidolla. Matkan edetessä poikettiin myös Shimo la Mungun tuliperäisellä kraatterilla. Lyhyesti sanoen se on vanha tulivuoren kraatteri, eli Kaldera, joka on vulkaanisen toiminnan päätyttyä läsähtänyt kuopaksi kun sen magmakammio on tyhjentynyt.

Jokaisella nähtävyydellä tapaat vuoren varmasti myös kaupustelijoita, jotka tarjoavat käsitöitään ostettavaksi, hinta voi olla ensin 10 USD, joka kertoo jonkun joskus maksamasta huippu hinnasta kehitysapulisineen, mutta saman korun saa vaikkapa yhdellä dollarilla siinä vaihessa, kun jo laittaa jo kypärää päähän.

Tie on pitkä ja kuoppainen, mutta moottoripyörämatkailu kyllä kannattaa. Tässä esimerkki parhaasta tiestä, joka ilmestyi ajettavaksemme kuin satuolento konsanaan.

Anssilla pikapestyt kasvot lounasta varten, hotellilla sitten tarkemmin…

Kimmo, uskottu peräpään valvoja. Raskas työ jättää jälkensä ja saippualla siitä selviää.

Afikassa ja PeterPanBike matkoilla syödään aina hyvin, maanosasta tai kellonajasta riippumatta.

Jaanalla on konsepti kohdillaan, kaikki kiiltää.

Lämpötila nousi päivän kuluessa jopa lounas paikalla pyörän mittarista mitattuun +44 C:n lämpötilaan, mutta muuten se pysytteli maltillisesti vain noin 38-39 C:n tietämillä. Aikamme pölyävää, kuoppaista ja kivistä soratietä ajettuamme, pääsimme hyväkuntoiselle asfalttitielle. Se johdatti meidät etapin yöpymiskohteeseen Hhando Coffee Ledgeen, eli kahvitilalle. Leveä ja joutuisa asfalttitie alkoi muutaman kilometrin matkalla jo kyllästyttää meitä sorateiden sankareita, että ehkäpä soratiet on meille tämän matkan “se juttu”.

Päivä 5 | Natron-järvi - Ngorongoro | 150 km