1 päivä | Kiwi | Kokoontuminen Aucklandissa |
Matka alkoi Aucklandista kun tapasimme keskustan hotellilla lauantai-iltapäivänä. Suurin osa meistä oli saapunut Aucklandiin jo perjantaina aika-eroa tasaamaan ollen iloisissa lähtötunnelmissa.
Auckland on noin 1,4 miljoonan asukkaan suurkaupunki, kolmannes Uuden-Seelannin asukkaista asuu täällä. Kolmannes kaupungin asukkaista on syntynyt ulkomailla, joten muuttovoitto-apua on saatu ulkomalta, usein Kiinasta käsin.
Saarten asukasluvusta sukutaustaltaan 670.000 on Maoreja. Heistä 86% asuu Pohjoissaarella. Uuden-Seelanin väkiluku on 5,1 miljoonaa ja lampaiden väkiluku on puolestaan 26 miljoonaa. Lukujen valossa jokaisella uusi-seelantilaisella olisi noin viisi lammasta:) Lehmiäkin täällä enemmän kun ihmisiä...
Tutustumme toisiimme ja tulevaan matkaan illallisen merkeissä. Illan kuluessa käytiin läpi huomisen, eli ensimmäisen ajopäivän ohjelmaa. Kuunneltiin myös ohjeita siitä, kuinka toimitaan vuokraamolla jotta päästäisiin heti aamusta liukkaasti liikkeelle.