Päivä 9 | Bodö – Arvidsjaur | ≈380 km

Bodossa sataa ripsotteli aamulla, kun hipsimme Scandicin mittavan aamupalapöydän ääreen. Yöllä olikin tullut oikein kunnolla vettä ja sääennusteet lupailivat tällekin päivälle sadetta.

Lähdimme hakemaan pyörät hotellin oven eteen pakattaviksi, painavia tavaroita ei huvikseen kanniskele edes takaisin. Jännityksellä vilkaisin omaa takarengastani ja hyppäsin pyöräni selkään. Noin 100m ajon jälkeen saksalainen ajotietokoneeni varoitti, että takarenkaan paine 1,8 bar, pysähdy välittömästi. Hurautin takaisin mp-parkkiin, johon saapui samaan aikaan 3kpl noin 60v herrasmiehiä. Huikkasin kansainvälisesti englanniksi, että kaverit nyt tarvittaisiin vähän apuja takarenkaan kanssa. Kaikki herrasmiehet osottautuivat ruotsalaisiksi ja he sopivat keskenään, että juuri paikalle kaartanut jää auttamaan ja kaksi, hekin Scandicista tullutta, jatkavat matkaansa.

-What kind of stuff you have?, tämä auttamaan jäänyt herrasmies kysäisi.

-I have this thing, what we call in Finland ”Camel shit”, vastasin reippaana. 😁

Oli meillä hymyssä pitelemistä, kummallakin.

Youtube ja kamelinpaska, mikä lyömätön kaksikko!

Renkaanpaikkaus ei ollut tällekään herrasmiehelle ennestään tuttua, mutta jos joku on varmaa, niin se, että motoristi ei jätä toista motoristia pulaan. Lauantaiaamuna ei välttämättä ollut Bodøssa kauhean montaa rengaskorjaamoa auki, vaikka olimme aika isossa kaupungissa. Ajoin pyörän jalkakäytävälle puun alle pahimmalta sateelta suojaan, avasimme Youtuben ja paikkaussetin ja aloimme katselemaan ohjevideota. Ei ollut tuo rengas- ja työkalusanasto englanniksi kauhean tuttua ennestään, mutta saimme yhteistyöllä paikan renkaaseen ja ladattavalla matkakompuralla oikeat ilmanpaineet. Ihan katselemalla ei ruotsalaismotoristi muakaan päästänyt ja nyt renkaanpaikkaus on tuttua kaikille paikkausoperaatiota seuranneille.

Tällainen pikku p*skiainen siellä renkaassa oli, ei ollutkaan naula!

The Camel…… Nyt voi sanoa, että sijainnista plussaa. Tämä kohta oli helpommin paikattavissa kuin renkaan urissa tai renkaan sivussa.

Tämä ”My New Best Swedish Friend” kertoi olleensa leirintäalueella yötä ja tulleensa Bodøhon Biltema-ostoksille, mutta ei muistanut että lauantaina kaupat aukeavat paljon myöhemmin. Mietin, miten voisin kiittää saamastani avusta ja tarjosin tälle pelastavalle enkelille aamupalaa Scandicissa. Hän otti aamupalan äärimmäisen kiitollisena ja iloisena vastaan kauppojen aukeamista edelleen odotellen.

Jos joskus tuntuu, että maailma ja ihmiset ovat todella itsekkäitä, motoristit tekevät ainakin poikkeuksen. Eikä tämä kohtaaminen jäänyt tämän matkan ainoaksi keissiksi todistamaan teoriaani.

Matkan startti myöhästyi noin tunnilla, mutta sadekin lakkasi sopivasti ja pääsimme suuntaan kohti Ruotsia kuivassa kelissä. Välillä on hyvä ottaa pikku taukojumpat ja ohjauksesta vastasi Gisela.

Tämänkään päivän etapilla ei ollut valinnan vaikeutta tankkaus- ja ruokapaikoissa ja pysähdyimme Saltdalissa lounaalla ja tankkaamassa. Se on kysynnän ja tarjonnan laki joka määrää, lauantainen buffet-lounaspöytä maksoi 330 kruunua, ota tai jätä. :D Ruoka oli aiempien Saltdal-kokemusten tapaan erittäin hyvää ja matkaan tarttuivat myös viimeiset ruskeat juustot tuliaisiksi, triplahintaan tietenkin!

Ruotsin Arvidsjauriin vievä tie on oikein porojenväistelypätkä ja niin tänäänkin. Saavuimme Arvidsjauriin pienessä tihkusateessa, mutta vähällä sateella olemme matkan selvinneetkin. Ihana, jo aiemmin hyväksi havaittu hotellimme Lapland Lodge majoitti vieraat ja lupasivat varata pöydän paikalliseen ravintolaan puolestani, lähinnä siksi etteivät sulje ravintolaa nenämme edestä kysynnän puutteen takia.

Kreikkalainen Afrodite-ravintola ei kuitenkaan ottanut pöytävarauksia vastaan, sillä tänään oli vuosittainen Arvidsjaurin kyläjuhla! Kaikista 365 päivästä, juuri tänään! 😅

Petran ja Giselan hienot, uudet sadetakit esittelyssä. Tuo uudehko mersu nyt sattui vaan sopivasti samalle paikalle….

Saimme kuitenkin ravintolan viimeisen ison pöydän ja pääsimme herkuttelemaan kreikkaisen ruoan pariin. Juhlimme ja muistelimme yhteistä matkaa viimeisen illallisen merkeisessä. Moni oli elämänsä ensimmäistä kertaa moottoripyörämatkalla ulkomailla ja kaikki olivat elämänsä ensimmäistä kertaa PeterPanBike -matkalla. Näin matkanjohtajan näkökulmasta ihana kuulla, että jokainen olisi edelleen lähtenyt kyseiselle matkalle nyt kun tiesi minkälainen reissu on kyseessä! Kaikki olivat myös jollakin tavalla ylittäneet itsensä matkan aikana, matkanjohtaja mukaan lukien.

Gisela, Hanna, Petra, Tiina, Laura, Elina ja Mari viimeisen illan ehtoollisella.

Ruoan jälkeen kävimme vielä hakemassa paikalliselta huoltikselta megaisot pehmikset ja kokeilimme parkkipaikalla toinen toistemme pyöriä. Monella naisella kun on pituutta merkittävästi miehiä vähemmän, täytyy testailla minkäkokoinen ja -korkuinen pyörä on itselle sopiva ja helposti hallittavissa. Kyllä moni totesi, että tuo pikkugessu voisi olla ihan näpsäkkä peli ja siitä olen ihan samaa mieltä!

Painelimme hyvissä ajoin nukkumaan, sillä huomenna olisi reissun toinen ja viimeinen aikainen herätys!