Päivä 3 | Parque national de las Sierras ja Montes de Malaga -luonnonpuistot | 265 km
Go East!
Lännessä, tarkemmin sanoen lähes koko Atlantin alueella pyörii mahtavan kokoinen matalapaineen keskus joka on sotkenut koko Espanjan ja Portugalin säätilan viikoiksi. Nyt on tarjottu vain pilvisyyttä, kovia sateita ja tulvia jo kolmen viikon ajan. Osa sateista jää onneksi Portugaliin, mutta on niitä Espanjaankin riittänyt.
Tänään säärintamaan oli jäänyt mukava sateeton tasku juuri tämän päivän reitille, joka se sopi meille mainiossti. Torremolinoksen rantakadulta ajettiin ensin Shellille tankkaamaan, minkä jälkeen suunta itään kohti A7 moottoritietä. Tänään ajoimme hyvässä ja rytmikkäässä järjestyksessä ilman jonon väliin tunkeilevia autoja, noin 80 km etapin aina Nerjaan saakka, missä pidettiin ensimmäinen tauko.
Frligliana, valkoinen kylä.
Ajoimme kierroksen viti-valkoisen kylän, Friglianan kautta ja sieltä taas takaisin moottoritielle. Pikatie hylättiin pian kun poistuttiin ensimmäisestä rampista kohti meren rantaa. Alkoi uudet kurvit ja Andaucian matkan toisen ajopäivän uusittu, noin 40 km mittainen reitin pätkä. Se kierteli moottoritien sijaan meren rantaviivaa poukama kerrallaan läpi käyden rannikon kylät sekä nimen notkot ja saarelmat. Tämä huikean upeaa, loivasti ja vähän jyrkemminkin mutkainen unelmien tie vei meidät lopulta Torroxiin.
Mutkatien maisemissa Juho, “kerhon uusi jäsen:)”
Keijolla luonteva poseeraus on verissä. Bemarikerhon luottoliivi päällä tietystikin.
Kotarimies Jussi tunnustaa väriä, vaikka tekisi mieli myöntää että tykkää vuokrabemaristaan enemmän kuin Kotaristaan. Ettei vaan olisi Tapparan miehiä, koska asuu Tampereen kupeessa?
Tampereen kielellä “ei sev väljä” tarkoittaa muuten myötymistä, sitä voi käyttää vaikkapa jos joku tarjoaa kahvia kysyen että maistuuko kahvi?…
Matkanjohtajat Laura ja Jyrki. Laura hoitaa ansiokkaasti “swiipperin” hommia ja pätevöityy samalla syksyn 202510 Andalucian matkan matkanjohtajaksi. Tervetuloa Lauran mukaan syksyn matkalle!
Mä kuuntelen Tomppaa…
Pertti pitää betoni-aitaa pystyssä…
Maaliskuun synttärisankari -jäbät ja tuoreet eläkeläiset Jyrki ja Peter. Lukemia matkamittariin tuli “siksty-fifty”. Route “sixty-sixtykin” on ajettu:) Menneitä jo muistellaan ja ainoa tuoreus on kohta vanhat muistot - mutta ei vielä!
Pysäköidään aina siististi riviin, se on turvallista ja näyttää hyvältä…
Rantatieltä käännyimme noin 90 astetta kohti pohjoista ja pian pidettiin kahvitteluhetki tutussa ravintolassa popsien sen herkulliseksi tiedettyjä rinkeleitä. Matka kohti Granadaa jatkui pientä joen uomaa seuraavaa mutkatietä, joka kiersi lähes jokaisen kanjonin pohjan kautta kohti pohjoista. Granadaan vievä moottoritie alitettiin useita kertoja samalla kun kolusimme näitä iänikuisia tienpohjia poukama ja silta kerrallaan.
Peter
Laura
Keijo
Tomppa
Esko
Juho
Pertti
Arto
Sierra Nevadan lumipeitteiset huiput jäi taaksemme, kun noin 35 km ennen Granadaa käännyimme kohti kotia.
Kotimatka valtavien oliiviviljelmien läpi vei meidät Pantano de los Bermejasin padolle, jonka vesitilanteen muuttumisesta oltiin spekuloitu aiemmin. Veden pinta oli noussut noin 5-10 metriä viime syksyn tilanteesta, mutta monen monta sadetta ja myrskyä vielä tarvittaisiin, jotta veden pinta saataisiin nostettua ylväisiin, 1950 -luvun korkeuksiin.
Pantano de las Bermejales lokakuussa 2024
Pato maaliskuussa 2025. Paljon on vettä virranut ennen kuin padon pinta alkaa nousta.
Luokkakuva padolta. On hyvä ottaa ryhmäkuvia ja tarkastaa esim. sen avulla, milloin kadonnut kadonnut matkalainen on viimeksi kuulunut joukkoon:)
Minä täällä taas, kiitos runsaista synttäri-onnitteluista. Näillä mennään, Life is Now!
Keijon valinta, mutta ei nyt mitään appelsiinisalaattia…
Anjovista pitää olla, ja olikin.
Anjovista ja muitakin kalaherkkuja riitti illalla myös niihin erikoistuneessa Bodega Guerolassa.
Esko ja Arto alkuruoan parissa
Keijo ja Jussi. Keijolla taas se “anjovis-ilme”.
