Paljon olen erilaisia paikkoja elämässäni nähnyt, mutta Georgialla tulee olemaan aina erityinen paikka sydämessäni - maisemat eivät häviää Uudelle-Seelannille, tiet päihittävät monet alppimutkat menneen tulleen, ruokakulttuuri on suorastaan tajunnanräjäyttävän maukas ja viinin ystäville on luvassa paljon iloa ;)
Lue lisääSvaneti ja sitä ympäröivä vuoristo ovat maagisen kauniita. Lumihuippujen ympäröimissä laaksoissa on ikivanhoja kyliä, joita suojaavat taivaita tähyävät vartiotornit. Suurin osa torneista on rakennettu varhaisella keskiajalla 800–1100-luvuilla, ja yhdessä Svanetian ortodoksikirkkojen ja linnoitusten kanssa ne muodostavat Unescon maailmanperintökohteen.
Lue lisääYllätyksenä itselleni ainakin oli 300-400 kiloisten emakoiden juoksunopeus, kun yksi sellainen säntäsi tien poikki jostain pihasta juuri Tuukan pyörän edestä. Eihän siinä paljoa kerennyt reagoimaan, kun mukkelis makkelis tien pintaan.
Lue lisääEnsimmäiset parisen tuntia Gorista sää oli tukahduttavan kuuma ja jossain vaiheessa ilmankosteus oli käsinkosketeltavissa. Melko pitkälti täsmälleen puoliltapäivin taivas aukesi ja vettä tuli kuin Esterin kuuluisasta hanurista seuraavat pari sataa kilometriä. Mutta eipä se todellisia matkamotoristeja häiritsee sen kummemmin - hyvät asusteet kun on päällä.
Lue lisääAaamu valkeni noin 2000 metrin korkeudessa vilpoisana, mutta aurinkoisena. Halukkaat saivat hieman jatkaa yöunia, mutta suurin osa ryhmästä lähti tutkimaan lähialueen sorateita. Niitä riittää ja joka ikinen on tutkimisen arvoinen:
Lue lisääGeorgian ikonisin maisema on pääkaupungista pohjoiseen aivan Venäjän rajalla kohoava lumihuippuinen, 5034 metriä korkea Kazbek-vuori (Kazbegi), jonka edustalla koreilee Tsminda Sameban kirkko. (Gergetin kirkko)
Lue lisää“Georgia, Georgia
The whole day through (the whole day through)
Just an old sweet song
Keeps Georgia on my mind (Georgia on my mind)”